Pitkä, isoa pavun palkoa muistuttava tervavene on selvinnyt viikkojen matkasta. Takana on kymmeniä kilometrejä kuohuvia koskia, pelkoa Oulujärven tervarosvoista ja huonoa säätäkin.

Nyt tarvitsee selvitä enää Toppilan Tervahovin räkäristä eli tervantarkistajan laatuarviosta.

Tervahovi oli tervanviennin tärkein paikka.

Sinne soudettiin Oulujokea pitkin ja tuotiin mäntytervaa, jota tervatalonpojat olivat polttaneet. Tervahovista lähti joka vuosi kymmeniä tuhansia tynnyreitä tervaa ensin Kööpenhaminaan tai Liverpooliin ja niistä edelleen ympäri maailmaa.

Suomi oli maailman suurin tervan tuottaja koko purjelaivakauden ajan.

Tervaa tehtiin muissakin maissa, mutta sen laatu ei ollut hyvää.

Ei ole liioittelua sanoa, että maailman paras suomalainen terva piti koko Länsi-Euroopan purjelaivat pinnalla. Täytyy kuitenkin todeta, että suomalaista tervaa käytettiin kauppalaivojen ja sotalaivojen lisäksi myös orjalaivoissa.

Tervahovissa toimintaa johti pehtoori.

Hänen piti osata ruotsia ja englantia. Oli hyvä, jos hän osasi myös venäjän ja ranskan kieltä. Tervahovin toiminta oli hyvin kansainvälistä. Pehtoorin lisäksi siellä työskenteli lastin purkajia, tynnyrin pyörittäjiä ja räkäreitä.

Räkärit olivat syy siihen, että tervaveneen soutaminen tervahoviin oli tuskaista muutenkin kuin vaikean matkan takia.

Räkärit olivat tervan laadun tarkastajia. He olivat tarkkoja ja usein myös mielivaltaisia.

Joskus talonpojat yrittivät huijata. He lisäsivät tervan joukkoon hiekkaa, lantaa tai sahajauhoja. Jos räkäri huomasi tämän, talonpoika saattoi jäädä ilman polettia eli asiakirjaa, jolla hän sai tervasta rahaa. Joskus räkäri teki polettiin merkinnän, että terva on huonoa laatua. Sellainen terva kelpasi ehkä vielä Pikisaaren pikikattilaan.

Joskus räkäri antoi huijauksen anteeksi, jos hän sai talonpojalta viinaa.

Talonpoika sai poletilla rahaa tervan ostajalta, kuten kauppiaalta tai tervaporvarilta. Talonpojan palkka oli vain pieni osa siitä, kuinka paljon tervaporvari tai ulkomaalainen kauppias sai rahaa tervasta.

Tervahovi paloi monta kertaa.

Krimin sodan aikaan kesäkuussa 1854 englantilaiset polttivat Tervahovin rakennukset ja 16 000 tervatynnyriä. Se oli tyhmä temppu. Terva oli tarkoitettu englantilaisille itselleen.

Viimeisen kerran Tervahovi paloi vuonna 1901.

Siihen päättyi oululaisen tervan kulta-aika.

​

Lähteet:

Hyttinen, Marika 2021: Ajan multaamat muistot: Historiallisen arkeologian tutkimus Oulun

Pikisaaren pikiruukista, ruukkiyhteisöstä ja maailmankuvasta 1640-luvulta 1890-luvulle. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys. (Väitöskirja)

Kaila, E. E. 1931: Pohjanmaa ja meri. (Väitöskirja)

Kaukiainen, Yrjö 2000: Laiva Toivo, Oulu. SKS Kirjat.

Hautala, Kustaa 1956: Suomen tervakauppa 1856–1913 sen viimeinen kukoistus ja häviö sekä niihin vaikuttaneet syyt. (Väitöskirja)

Hautala, Kustaa 1975: Oulun kaupungin historiaa III, 1809–1856. Oulun kaupunki.

”Tervan perintö” -dokumentti. Oulun ammattikorkeakoulun oppilastyö. 5.5.2023. https://www.youtube.com/watch?v=kygQBjtrOw0

​

Kuva: Inha, I. K., kuvaaja 1898. Museovirasto. Tervatynnyreitä kootaan Toppilan Tervahovissa Oulussa.

Lisätty todellisuus: Tervahovi