Kuvittele, että on vuosi 1740. Isoviha eli Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721 on ohi. Isovihan aikana pikeä ei poltettu Pikisaaressa, mutta nyt toiminta jatkuu. Uusi pikiruukki eli pikipolttimo on valmis. Ilmassa leijailee sankka savu, ja piki ja terva tuoksuvat kaupunkiin saakka.

Pikisaaren ensimmäinen pikiruukki perustettiin 1640-luvulla. Se tuhoutui tulipalossa monta kertaa. Viimeisin tulipalo oli vuonna 1891, ja sen jälkeen ei tehty uutta pikiruukkia.

Pikeä valmistettiin suurissa kuparikattiloissa. Yhteen kattilaan saattoi mahtua yli 5000 litraa tervaa. Yleensä niissä porisi huonoa tervaa, jota ei voitu myydä. Siitä voitiin kuitenkin keittää pikeä. Piki syntyi tervanpolton sivutuotteena ja sitä käytettiin esimerkiksi laivan saumojen tiivistämiseen.

Paras pikiterva oli tervanpolton alussa syntynyttä ohutta tervaa tai vanhaa tervaa, joka oli seissyt talven yli keittämistä odottamassa. Kun tervaa keitettiin, siitä tuli sitkeää ja paksua pikeä. Pikeä testattiin maistamalla. Piki oli valmista, kun se ei tarttunut hampaisiin.

Tuleen, tervaa ja pikeen liittyi monenlaisia uskomuksia ja taikoja. Kun tervaa poltettiin, ei saanut sanoa terva-sanaa. Sen sijaan sanottiin hongan rasva, kalu tai voije. Pikisaaresta on löytynyt vanhoja kolikoita. Tutkijat uskovat, että ne ovat taikaesineitä, jotka toivat onnea tai liittyvät tervan polttoon.

Kaikki Pikisaaren asukkaat eivät jääneet seudulle. Pojat lähtivät usein merille tai töihin pois saarelta.

Tytöt jäivät usein saarelle. Naiset siirsivät uusille sukupolville tiedon siitä, miten pikeä poltetaan.

Pikiruukin jälkeen Pikisaarella toimivat muun muassa Korkeasaaren saha sekä emalitehdas, konetehdas ja villatehdas. Vanhan villatehtaan ja konetehtaan rakennukset ovat vieläkin Pikisaarentien päässä.

Korkeasaaren puolella on vanhan sahan raunioita.

Kuusisaaren puolella Pikisaaren pohjoisrannalla on yhä pikiruukin perustusten jäänteitä. Oikein lämpimänä päivänä piki tuoksuu maaperästä, kuin vuosisatoja sitten. Oulun ja Pikisaaren merenkulun historia näkyy myös Pikisaaren rantavesissä. Sieltä voi löytää piikiveä, joka on tullut aikoinaan kaukaa ulkomailta purjelaivan painolastina.

​

Lähteet:

Hyttinen, Marika 2021: Ajan multaamat muistot: Historiallisen arkeologian tutkimus Oulun

Pikisaaren pikiruukista, ruukkiyhteisöstä ja maailmankuvasta 1640-luvulta 1890-luvulle. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys. (Väitöskirja)

Juvelius, Eric 1989: Tervanvalmistus Pohjanmaalla. (Suomentanut Meri Utrio). Amanita.

Paulaharju, Sakari 1965: Wanha Raahe, WSOY.

​

Kuva: Museovirasto. Kuva Oulusta 1800-luvulla: näkymä kirkon tornista Pikisaarille. Etualalla merikapteeni Fabritiuksen talo.