Hitupihtisammal on kantoraippasammalta huomattavasti harvinaisempi ja vaikeammin löydettävissä. Laji on nimensä näköinen - se on pihtisammalten suvun pienin laji, niin pieni, että sitä ei juuri näe ilman suurentavaa luuppia. Sammalen näkee kunnolla vasta mikroskoopilla, jolloin havaitsee heti mistä suku on saanut nimensä: Verson jokainen yksittäinen lehti on kuin sammalen varteen kiinnittynyt pikkuruinen pihti.

Hitupihtisammalta esiintyy vain pitkän puusto- ja lahopuujatkumon omaavissa ikimetsissä, joiden historia yltää kauas menneisyyteen. Laji suosii maaston notkelmaan tai suon reunaan kyykähtäneitä järeitä, pinnasta pehmeäksi maatuneita, mutta kovan tervasytimen omaavia mäntykelomaapuita.

Sammalet kasvavat maahan painuneiden runkojen avoimilla kyljillä, joita reunustavat rungon päältä roikkuvat paksut sammalpatjat. Metsänpohjan sammalten ja rungon päällyskuntan rajaamassa tasaisenkosteassa taskussa hitupihtisammalella on hyvä olla.

Hitupihtisammalen versot ovat eri sukupuolta, joko naaras- tai koirasversoja. Jostain syystä monet tunnetuista hitupihtisammalen kasvustoista koostuvat pelkistä naarasversoista, koiraspuolisia on tavattu selvästi vähemmän. Tämän vuoksi suvullinen lisääntyminen on melko harvinaista - lajin itiöpesäkkeitä onkin nähty äärimmäisen harvoin.

Lisääntyminen itiöiden avulla on kuitenkin se, mihin sammalet pyrkivät, sillä itiöt ovat sammalten muodostamista leviäimistä kaikkein keveimpiä. Pienikin tuulenvire pystyy nostamaan itiön taivaan tuuliin, jolloin siinä piilevän uuden verson on mahdollista löytää uusi asuinpaikka kaukana syntymetsästä.

Mikäli hitupihtisammalen kasvustossa on vain yhtä sukupuolta, itiöpesäkkeitä ja itiöitä ei kehity. Monet sammalet pyrkivät turvaamaan leviämisen itujyvästen ja versonkappaleiden avulla. Ne ovat kuitenkin niin painavia, että sekä itujyväset että versonkappaleet tarvitsevat eläimen kuljetusavuksi ja leviämismatkat jäävät lyhyiksi. Hitupihtisammalella ei edes kehity itujyväsiä, jolloin sen todennäköisin leviämiskeino on versonkappaleista leviäminen.

Myyrän juostessa hitupihtisammalen kasvuston poikki tai karhun rymytessä rungon yli osa versosta katkeaa ja hyvällä tuurilla jää kiinni myyrän varpaisiin tai karhun turkkiin. Vaaditaan vielä parempaa onnea, että versonkappaletta salamatkustajana kuljettava eläin kulkee toisen vanhan maapuun yli, jonne versonkappale putoaa. Ei mikään ihme, että hitupihtisammalen tiedetään esiintyvän vain noin 20 suojelukohteella Suomessa!

Hitupihtisammalta ei tunneta Närängän alueelta, mutta alue on lajille hyvinkin mahdollinen asuinpaikka katkeamattoman metsähistorian ja lahopuujatkumon takia.