Tulitakkunen, okakultanen ja ukkospamppunen – sieni, kasvi, eläin vai mikä ihme? Lahopuulta voi löytyä myös lajeja, joiden nimet pötköön lueteltuina kuulostavat satupuun lorulta tai muinaisen tietäjän mahtiloitsulta: Nukkanen, lintuhäkkinen, varjonen, mahtivähänen, läkkinen, lankatyynynen, kukkokorunen, suonitupponen, tulitakkunen, okakultanen, mattonuoranen, rypäleputkinen, umpisolmunen, kyyhkykiilunen, pöllikääminen, ukkospamppunen!
Nimet kuuluvat limasienille, jotka eivät nimestään huolimatta ole sieniä, mutta eivät kasveja eivätkä eläimiäkään, vaan niissä on piirteitä näistä kaikista.
Limasienten syvin olemus on aina herättänyt lieviä väristyksiä - kansanperinne tuntee nimeltä kaksi limasientä, paranvoin ja sudenmaidon, joiden nimet viittaavat voimalliseen henkiolentoon ja pelottavaan suteen.
Entisvanhaan tiedettiin vain se, että jonain sadetta enteilevänä iltapäivänä navetannurkan kannonpäähän oli ilmestynyt keltainen, oksennettua voita muistuttava vaahtomainen limaklöntti, joka seuraavana aamuna oli kadonnut. Selvästikin paran tekosia…! Sittemmin on havaittu, että limasienten elämään ihan ilman haltiaoletettujakin totisesti mahtuu hämmentäviä käänteitä ja muodonmuutoksia.
Limasienet lisääntyvät henkäyksenkevyistä itiöistä, joita sataa tuulten ja sadeveden mukana kaikkialle. Miellyttävään, kosteaan ympäristöön laskeuduttuaan itiöt itävät, ja niistä kehittyy ameebamaisia tai siimallisia parveilijasoluja. Nämä mikroskooppiset olennot liikkuvat ryömien tai uiden ja syövät ympäristönsä bakteereita. Kun parveilijat ovat ruokailleet riittävästi, ne hakevat itselleen parin.
Paranvoin parveilijoiden solunsisältöjen yhtymisestä syntyy vihdoin jotain näkyvää: Yön aikana lahopuun rungolle on kuin tyhjästä ilmiintynyt ilmilimakko. Se on yksi ainoa, helposti jopa kämmenen kokoiseksi kasvava jättiläissolu, pelkkää solulimaa ja miljoonia, samanaikaisesti jakaantuvia tumia.
Limakko on liikkumiskykyinen, mutta sen liike on niin hidasta virtaamista, että sitä ei voi tiukastikaan tarkkailemalla havaita. Limakon osat voivat liikkua toisistaan erilleen ja sulautua taas yhteen. Ne pystyvät myös virtaamaan huokoisen materiaalin, kuten ohuen paperin läpi.
Vaikka limakolla ei ole havaittavia aistinelimiä, se osaa hakeutua sopiviin kosteusolosuhteisiin ja suunnistaa ravinnon luo. Iltapäivällä limakko alkaa valmistautua uuteen muodonmuutokseen ja pyrkii nousemaan mahdollisimman avoimelle ja korkealle paikalle. Aamuun mennessä kansanperinteen tuntema keltainen paranvoi, paranpaska tai paran oksennus on kadonnut, ja sen tilalla on haalistunut, ohuen kuoren peittämä pahkamainen itiöpesäke täynnä itiöpölyä.
Eri limasienilajien itiöpesäkkeet ovat hyvin erinäköisiä. Häkkisten pienet, nuppimaiset pesäkkeet näyttävät äärettömän taitavasti korumetallista taotuilta tähtiverkoilta. Okakultasen pesäke on kuin haalistuneenruskea, minikokoinen myyränpapana, mutta sen sisus on kullankeltaista itiöpölyä. Rypäleputkisen pesäkkeet roikkuvat väritykseltään ja muodoltaan viinirypäleen terttuja muistuttavina ryhminä lahopuurunkojen alapinnalla.
Onkin todennäköistä, että jos luonnosta löytyy epämääräinen limajuttu tai jotain muuta, josta ei oikein osaa sanoa mitä se on, kyseessä on tunnistamattoman limasienen jokin elämänkierron vaihe.
Teksti: Biologi Tiina Laitinen
Närängän vaaranpolku vie sinut pohjoiseen luonnonmetsään, kertoo tilan historiaa ja tarjoaa luontohyvinvointia.
Reitti sopii koko perheen päiväretkeksi. Vaaran päälle nousee sorapintainen leveä polku, toisella puolella vaaraa kuljetaan metsäpoluilla. Kolmen kilometrin reitti on vaativa korkeuserojen takia.
Vaaran päältä avautuvat upeat näkymät. Evästaukoa voi viettää erämaatilan tulipaikalla.