Venäläisten joukkohaudan muistomerkki

Kuusamon kaupunki

Muistomerkki sijaitsee Nilonkankaalla Kuusamon rajavartioston tontilla. Alueelle on muistomerkissä olevan tekstin mukaan haudattu 747 venäläistä vainajaa.

Joukkohauta perustettiin pian viime sotien jälkeen ja siihen on koottu eri puolilta Kuusamoa sodan uhreina kuolleita Neuvostoliiton kansalaisia. Paikalle on haudattu myös talvisodassa Suomussalmella kaatuneita venäläisiä ja tiettävästi myös jonkin verran Taivalkoskella saksalaisten kenttäratatyömaalla menehtyneitä vankeja.

Hautaamista valvoi neuvostoliittolaisen everstin johtama ryhmä. Se kuului 1940-luvulla Suomessa olleeseen valvontakomissioon. Varsinaisen työn tekivät poliisit ja rajamiehet.

Muistomerkissä on laatta, jossa on venäjänkielinen teksti:

”Здесь погребено 747 советских военно служащих.”

Laatan teksti suomennettuna

”Tähän on haudattu 747 Neuvostoliiton armeijan sotilasta.”

Osoite

Rajamiehenlatu 1

Kuusamon patsaat ja muistomerkit

Kuusamon alueella on kaikkiaan kaksikymmentäneljä muistomerkkiä ja patsasta. Useimmat niistä liittyvät sotahistoriaan, mutta joukossa on myös merkkihenkilöille ja erityisille tapahtumille pystytettyjä patsaita ja muistomerkkejä.

Muistomerkki voi olla somistettu kivi, puinen, metallinen tai kivinen rakennelma tai yksinkertainen merkintä, kuten metallilaatta tai kaiverrus kiven pinnassa.

Kohteet