III armeijan muistomerkki
”III Armeijakunnan taistelijoiden muistoksi 1941-1944”
Muistomerkki sijaitsee matkailukeskus Karhuntassun piha-alueella. Sementtirunkoon on sijoitettu kolme pronssilaattaa sekä makuuasennossa oleva Salpalinjan kivi. Arkkitehti Seppo Koutaniemen suunnittelema talvisodan ja jatkosodan taistelijoiden muistomerkki paljastettiin III Armeijakunnan veteraanijuhlan yhteydessä vuonna 1989.
”Tästä lähtivät Kuusamon miehet talvisotaan 1939–1940”
Kuusamon miesten tie taisteluihin kulki muistomerkin vieritse. Talvisotaan syksyllä 1939 lähdettiin kohti Suomussalmea, jossa Koillismaan miesten sissitoiminta sitoi vihollisjoukkoja ja esti niiden etenemisen. Jatkosotaan lähdettiin kesäkuussa 1941 kohti Kiestinkiä. Kesän ja syksyn kuluessa käytiin raskaita taisteluja ja päästiin 40 km:n päähän Louhesta, jonne rintama jähmettyi.
”Kiestingin taistelukentille jääneiden sankarivainajien kunniaksi 1941-1944”
III Armeijakunnan taistelut vaativat raskaat uhrit. Haavoittuneet ja kaatuneet pyrittiin aina tuomaan pois taistelualueelta, mutta Kiestingin–Louhen suunnalle jouduttiin elo–syyskuussa 1941 jättämään lähes sata kaatunutta. Näiden Kiestingin mottiin jääneiden varsinaisilla hautapaikoilla ei ole muistomerkkiä.
Osoite
Torangintaival 2
Kuusamon alueella on kaikkiaan kaksikymmentäneljä muistomerkkiä ja patsasta. Useimmat niistä liittyvät sotahistoriaan, mutta joukossa on myös merkkihenkilöille ja erityisille tapahtumille pystytettyjä patsaita ja muistomerkkejä.
Muistomerkki voi olla somistettu kivi, puinen, metallinen tai kivinen rakennelma tai yksinkertainen merkintä, kuten metallilaatta tai kaiverrus kiven pinnassa.