Väkevät näkevät tekevät

Kuusamon kaupunki
Väkevät näkevät tekevät

Väkevät näkevät tekevät

Kuusamon jälleenrakentamisen kunniaksi pystytetty graniittialustalla oleva pronssiveistos sijaitsee kaupungintalon edessä. Muistomerkin on suunnitellut professori Terho Sakki, ja se on paljastettu valtakunnalisten kotiseutupäivien aikana kesällä 1986.

Syksyllä 1944 vetäytyvät saksalaiset tuhosivat lähtiessään suuren osan Kuusamoa. Evakosta palaavat kuusamolaiset löysivät tuhotut kylät; esim. koko kirkonkylä oli raunioina. Rakennuksia tuhoutui kaikkiaan 2 286, joista asuinrakennuksia 621 ja karjarakennuksia 526. Hävitysprosentti oli 65. Myös kotieläimistä tuhoutui melkoinen osa. Luovutetulle alueelle jäi noin 200 tilaa.

Evakosta paluun jälkeen alkoi kiireinen jälleenrakennustyö. Valtavasta vauhdista kertoo se, että jo vuonna 1945 oli valmiina 1 811 rakennusta ja rakenteilla oli 1 279 rakennusta. Kaikista tarvikkeista oli puutetta, mutta muutamassa vuodessa tuhottu Kuusamo oli rakennettu uudelleen. Korsuihin ja tilapäisiin asuntoihin majoittuneet kuusamolaiset saivat uuden kodin.

  • Suunnittelija: professori Terho Sakki
  • 1986
  • pronssi, graniitti

Osoite

Keskuskuja 6

Kuusamon patsaat ja muistomerkit

Kuusamon alueella on kaikkiaan kaksikymmentäneljä muistomerkkiä ja patsasta. Useimmat niistä liittyvät sotahistoriaan, mutta joukossa on myös merkkihenkilöille ja erityisille tapahtumille pystytettyjä patsaita ja muistomerkkejä.

Muistomerkki voi olla somistettu kivi, puinen, metallinen tai kivinen rakennelma tai yksinkertainen merkintä, kuten metallilaatta tai kaiverrus kiven pinnassa.

Kohteet