Tuotannollisesti Lahja Koivunen eli voimallisinta aikaansa 1960-luvulla. Oma ilmaisu oli selkiytynyt ja Kuusamoon saapunut kiertävä taulukauppias Arvo Matikainen patisteli taiteilijaa työhön. Koivunen kuvasi ”kyllästymiseen saakka” kuusamolaisia luontokohteita, koska ne möivät. Taiteilijalle rakkaat kukka-aiheet eivät käyneet etelässä niin hyvin kaupaksi. Kuusamoon kukkatauluja sitä vastoin on jäänyt paljon, sillä ne olivat myös vaihdon väline: Lahja rakasti hattuja ja hattukauppias Martta Pajulan perikunnalla riittää kukkatauluja! Kuvassa Metsäaukio (öljyväri) vuodelta 1972.
Osoite
Kuusamo, Julma-Ölkky
Lahja Koivusen virtuaalireitin voi kiertää haluamallaan tavalla. Voit tutustua paikkoihin maantieteellisessä järjestyksessä etelästä pohjoiseen tai päinvastoin, voit kurkata kohteen silloin, kun sen lähimaastossa kuljet, vahingossa tai tarkoituksella.
Kohteet kartalla kertovat muun muassa, missä Lahja on taulujaan luonnostellut ja missä Koivusen perhe on eri aikoina asustellut.