Lahja Koivusen hauta

Kuusamon kaupunki

Taiteilija Lahja Koivunen eli vaiherikkaan ja pitkän elämän. Hän syntyi Karinaisissa 1898 ja kuoli Kuusamossa 1989. Koivunen oli Kuusamon ensimmäinen järjestelmällinen kuvaaja, jolle puut puhuivat ja luonto oli pyhä. Omakuva on vuodelta 1955.

Lahja Koivusen paikka Suomen kuvataiteen kentällä on vuosisadan alun ensimmäisinä vuosikymmeninä työnsä aloittaneiden, voimakkaiden naistaiteilijoidemme rinnalla. Hän kuuluu muurinmurtajien sukupolveen, joka raivasi tietä naistaiteilijoille ja heidän tasavertaiselle arvostukselleen.

Koivunen teki taiteilijana merkittävän elämäntyön, jonka arvoa korostaa se, että hän työskenteli yksin ja etäällä taiteiden valtavirroista. Eino Vattulan muotokuvassa (akvarelli) Lahja kiiruhtaa Pippa-koiransa kanssa Kuoliolla vuonna 1978.

Lahja Koivusen virtuaalireitti

Lahja Koivusen virtuaalireitin voi kiertää haluamallaan tavalla. Voit tutustua paikkoihin maantieteellisessä järjestyksessä etelästä pohjoiseen tai päinvastoin, voit kurkata kohteen silloin, kun sen lähimaastossa kuljet, vahingossa tai tarkoituksella.

Kohteet kartalla kertovat muun muassa, missä Lahja on taulujaan luonnostellut ja missä Koivusen perhe on eri aikoina asustellut.

Kohteet