Lahja Koivusen läpi elämän kantaneet tiiviit siteet sisaruksiin rakentuivat lapsuudessa: isä-Kaarlo oli paljon pois maatalousneuvojan työnsä vuoksi ja äiti-Ida luonteeltaan hyvä, mutta häilyväinen. Lapsuus oli kuitenkin onnellinen, päivät olivat leikkiä ja työtä yhdessä Kyllikin, Angervon, Päärlyn ja Pellervon kanssa. Äidin ohjeiden mukaan lehmät lypsettiin silloin, kun maitoastia keittiössä oli tyhjä. Karjanhoito oli Lahjan työtä. Perheen toinen koti sijaitsi Lopotissa. Lyijykynäpiirros lehmästä on Lahjan varhaisimpia säilyneitä töitä 1920-luvun alusta.
Lahja Koivusen virtuaalireitin voi kiertää haluamallaan tavalla. Voit tutustua paikkoihin maantieteellisessä järjestyksessä etelästä pohjoiseen tai päinvastoin, voit kurkata kohteen silloin, kun sen lähimaastossa kuljet, vahingossa tai tarkoituksella.
Kohteet kartalla kertovat muun muassa, missä Lahja on taulujaan luonnostellut ja missä Koivusen perhe on eri aikoina asustellut.