Pappi osoitti kirkon paikan

Kuusamon kaupunki

Kadonneiden kirkonkellojen tarina-audio.mp3

Tälle paikalle valmistui kirkko vuonna 1695. Kirkon katolla oli ristin sijaan kukko. Kirkkoherra Samuel Julenius halusi kirkon mahdollisimman kauas pappilasta, joka oli kappelikirkon vieressä Torangissa. Juleniuksen mukaan seurakuntalaiset käyttäytyivät hävittömästi ja ryypiskelivät kirkkoa ympäröivissä kirkkotuvissa. Oikeus totesi, ettei paheellinen meno suinkaan vähentynyt, jos pappi oli kaukana kirkosta, mutta kirkko rakennettiin käräjien mielipiteestä huolimatta lopulta papin osoittamalle paikalle.

Inariin saakka ulottunut Kuusamon seurakunta oli perustettu vuonna 1673. Vuosina 1800-1944 seurakuntaa palveli tällä paikalla suuri kupolikattoinen ristikirkko kellotapuleineen. Kirkko paloi syksyllä 1944 ja arvokkaat kirkonkellot katosivat.

Pyhän Ristin kirkko valmistui jälleenrakennusaikana vuonna 1951. Pohjois-Kuusamoon Käylään rakennettiin rajaseutukirkko luovutetulle alueelle Paanajärvelle jääneen kirkon muistoksi vuonna 1958.

Äänitiedosto: Kuuntele Pyhän Ristin kirkonkellojen tarina

Liitteet

Kadonneiden kirkonkellojen tarina-lukuteksti.pdf
Aloita

Historiapolku

Historiapolku Kuusamon keskustassa.

  • Katsaus Kuusamon historiaan ajalta ennen sotia jälleenrakennusaikaan 50-luvulle.
  • Kuljettavissa lumettomaan aikaan kävellen, pyörällä, pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa.
  • Pituus noin kaksi kilometriä.

Kohteet