Leikkipaikka

Kuusamon kaupunki

"Kierrän kierrän Kitkan rantaa, Kitka mulle muikut antaa, muikkupotun äiti keittää, suolaa, voita päälle heittää. Kylläpä lapsille maistuu."

Ennen kuusamolaisperheissä oli paljon lapsia, eli leikkikavereita riitti. Käpylehmien ja -lampaiden lisäksi kuusamolaislapset paimensivat päreistä veistettyjä poroja. Niitä pisteltiin hirsiseinän rakoihin laukkaamaan. Pienet poronluut olivat leikkivälineinä kun oltiin paaskasilla eli luita keilattiin kumoon.

Kun alettiin ruoppisille, tarvittiin kepit ja pieni pallo. Leikkijät yhtä lukuun ottamatta asettuvat ympyrään ja tekevät pienen kuopan eli ruopin eteensä. Ruopiton leikkijä kuljetti palloa kepillä ja yritti saada sen jonkun ruoppiin. 1950-luvulta alkaen tuttuja olivat muun muassa sellaiset kesäiltojen pihaleikit kuin konkka, kymmenen tikkua laudalla, nelimaali, naurisvaras ja tervapata. Piiloleikissä ja sotaleikeissä huudettiin ”Puks!” ja sen nimi, jonka näki. Talvisin hiihdettiin, laskettiin mäkeä ja luisteltiin. Varsinkin kirkonkylällä lumisotaleikeissä oli vastakkain isojakin joukkueita.

Aloita

Historiapolku

Historiapolku Kuusamon keskustassa.

  • Katsaus Kuusamon historiaan ajalta ennen sotia jälleenrakennusaikaan 50-luvulle.
  • Kuljettavissa lumettomaan aikaan kävellen, pyörällä, pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa.
  • Pituus noin kaksi kilometriä.

Kohteet