Sokeri-Jussin Kievari

Oulun kaupunki

Pikisaaren palon 1854 jälkeen noussut vanha hirsirakennus on toiminut ainakin laivaveistämön konepajana. Rakennuksen kurkihirtenä on vanha mastopuu. Rakennus jäi kylmilleen 1970-luvun jälkeen ja se kunnostettiin ravintolaksi 1995.

Sokeri-Jussin kievari on nimetty raahelaisen toimitusjohtajan mukaan. Suomen Sokerin johtaja ja toimistusjohtaja, vuorineuvos John ”Sokeri-Jussi” Grundström sai liikanimensä humpsahdettuaan siirappisammioon. Samainen toimitusjohtaja tilasi 1939 suurimman Oulun Konepajalta valmistuneen höyryaluksen, joka niinikään oli nimetty Sokeri-Jussiksi.

Tutustu Sokeri-Jussin Kievariin
Starta

Pikisaari on täynnä teollista historiaa

1h

Pikisaarella on pitkä, 400-vuotinen teollinen historia. 70-lukua kohti teollisuus alkoi kuitenkin hiipua ja lakkasi lopulta kokonaan. Saari sijaitsee kaupungin keskustan vieressä Oulujoen suistossa ja se on yhdistetty kolmella sillalla kaupungin keskustaan ja läheisiin saariin. 1600-luvulla saarella sijaitsi pikipolttimo, jonka mukaan saari on saanut nimensäkin.

Nykyisin Pikisaaren alue on suojeltu ja se tunnetaan erityisesti käsityöläis- ja taiteilijakaupunginosana. Alueella sijaitsee muunmuassa Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö, Oulun arkkitehtikilta sekä vanhan Villatehtaan tiloissa taiteilijoiden ateljeetiloja sekä taidegalleriatoimintaa.

Platser i denna samling