Oulun konepaja Oy

Oulun kaupunki

Oulun Konepaja Oy / Uleåborgs Mekaniska Werkstads Aktiebolag aloitti toimintansa Oulun Pikisaaressa vuona 1874. Konepaja valmisti koneistoja sahoille sekä höyrylaivoihin, myöhemmin kokonaisia höyryaluksia. 1940-luvun sotakorvaukset työllistivät Konepajaa merkittävästi, jolloin tehdasta laajennettiin. Pajan toiminta lopetettiin 1972.

Korttelissa sijainneet vanhat makasiinit, varastot, pieni valimo ja asuinakennus purettiin 1993. Konepajasta jäljellä ovat portti sekä valimorakennus, joka on arkkitehti Gustav Strandbergin käsialaa vuodelta 1948. Tiilirakenteinen valimo muutettiin asunnoiksi, ja samalla sen ympärille valmistui uusia asuinrakennuksia.

Starta

Pikisaari on täynnä teollista historiaa

1h

Pikisaarella on pitkä, 400-vuotinen teollinen historia. 70-lukua kohti teollisuus alkoi kuitenkin hiipua ja lakkasi lopulta kokonaan. Saari sijaitsee kaupungin keskustan vieressä Oulujoen suistossa ja se on yhdistetty kolmella sillalla kaupungin keskustaan ja läheisiin saariin. 1600-luvulla saarella sijaitsi pikipolttimo, jonka mukaan saari on saanut nimensäkin.

Nykyisin Pikisaaren alue on suojeltu ja se tunnetaan erityisesti käsityöläis- ja taiteilijakaupunginosana. Alueella sijaitsee muunmuassa Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö, Oulun arkkitehtikilta sekä vanhan Villatehtaan tiloissa taiteilijoiden ateljeetiloja sekä taidegalleriatoimintaa.

Platser i denna samling