Raution Monitoimitalo

Kalajoki

Raution monitoimitalo toimii kylän keskeisenä tapahtumapaikkana ja virkistyksen tuojana kyläläisille.

Monitoimitalo-projekti alkoi jo vuonna 2012 Raution kyläyhdistyksen ja Rieska-Leaderin aloittamalla Rautio 2020 -selvityshankkeella. Monipalvelukeskuksen pääajatuksena oli tarjota palveluita "vauvasta vaariin".

Toiveena oli, että rakennus sijaitsisi keskellä Raution kylää.

Rakentaminen alkoi kesällä 2021. Uuden monitoimitalon tieltä purettiin Raution Nuorisoseuran talo, joka olisi ollut mittavien remonttien tarpeessa.

Uuden monitoimitalon myötä Rautio saikin koulun keskelle kylää, ja uudet liikuntatilat aktiivisillle seuroille. 100 oppilaspaikkainen koulu aloitti toimintanasa tammikuussa 2023. Samassa rakennuksessa toimii myös esikoilu ja päiväkoti. Rakennuksessa on myös vastaanottotilat terveydenhoitajalle. Kouluruokailu on avarassa tilassa heti eteisaulan vieressä.

Monitoimitalossa on ajanmukainen liikuntasali nimeltään Ahjo. Teleskooppikatso mahdollistaa myös erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämisen.

Salin yhteydessä on nykyaikainen, ahkerassa käytössä oleva voimailutila.

Kalajoen kaupunki varasi talousarvioon hanketta varten 5,7 miljoonaa euroa.

Lähteet: Rautio 2020 -hanke, loppuraportti. Oman kylän puolella. Kodin Pellervo 1/2023.

(Kuva Merja Nevalainen 2023)

Starta

Raution kulttuurireitti

Joki virtaa halki peltomaiseman, muutama mäki ja harjanne siellä täällä. Kaikki näyttää tavanomaiselta, vai onko jotain piilossa? Pinnan alta löytyykin merkkejä tuhansien vuosien takaa: asutuksien tulosta ja myöhemmin asukkaiden arjesta ja sodan raskaasta taakasta.

Reitti kulkee pitkin Raution vanhoja kylänraitteja ja kyläteitä, joiden varrella edelleen maisemat, miljööt ja rakennukset henkivät historiaa.

Napauta aina kohteen kuva auki, niin pääset selaamaan ja katsomaan kohteesta olevat kaikki kuvat. Aloituksen vanhat kuvat: Osmo Tokola.

Reitin voi kulkea pyöräillen. Joihinkin kohteisiin on vielä lyhyt kävely polkua tai metsässä. Reitin pituus on noin 17 km.

(Tämän reitin sisällöntuotanto on osittain kesken. Tulossa myöhemmin reitti myös kirkolta Alapäähän päin.)

Raution kulttuurireitin on koonnut Raution kyläyhdistys.

Platser i denna samling