Pohjoisen soundi – populaarimusiikin jäljillä

Pohjoisen soundi -reitti kertoo musiikista Oulussa

Millaista musiikkia Oulussa on kuunneltu ja soitettu viime vuosikymmenien aikana? Sen kertoo tarinareitti Pohjoisen soundi. Reitti esittelee oululaisia paikkoja, jotka ovat tärkeitä kevyen musiikin kannalta. Se kertoo musiikin ilmiöistä, paikoista ja henkilöistä.

Tarinoita on 10, ja ne voi lukea tai kuunnella. Voit kulkea koko reitin tai valita tietyn paikan. Voit päättää, missä järjestyksessä tutustut paikkoihin ja tarinoihin.

Reitin kartalla tarinat ovat lähellä alkuperäisiä tapahtumapaikkoja. Tarinat kertovat esimerkiksi Kuusrockin rock-festivaaleista, musiikkivideoiden tapahtumasta, Rauhalan talosta ja Nuoriso- ja Kulttuurikeskus NuKun diskosta.

Voit tutustua myös eri ravintoloiden ja Madetojan musiikkilukion historiaan. Tarinat kertovat myös metallimusiikista Oulussa ja siitä, mitä tarkoittaa paska kaupunni eli paska kaupunki.

Tarinat on kirjoittanut Esa Nissi. Hän on tuttu Radiopuhelimet-yhtyeestä. Esa Nissi kertoo, että kirjoittaminen oli hyvin kiinnostavaa ja samalla vaikeaa.

”Kevyen musiikin historia Oulussa on hyvin monipuolinen. En voinut ottaa mukaan kaikkia tarinoita”, hän sanoo.

Tekstit: Esa Nissi

Kertoja ääni: Esa Nissi

Sisällöntuotanto: Filmbutik Oulu

Kuvat: Kalevan arkisto ja Oulun juhlaviikot

Reitin toteuttaja: Oulun kulttuurisäätiö

Reitin päärahoittaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto

© Oulun kulttuurisäätiö

Kohteet