Rehuasema

Kuusamon kaupunki

Tällä paikalla sijaitsi Kenttäradan rehuaseman (Futterbahnhof) ratapiha ja asemarakennukset. Liikennepaikka oli 265 metriä pitkä ja siihen oli sijoitettu viisi vaihdetta.

Ratapihalla oli kahden pääraiteen lisäksi kaksi sivuraidetta. Liikennepaikan yhteydessä oli myös asemarakennus, erilaisia varastorakennuksia mm. korsirehuvarastot ja puutavaravarastot. Keskimmäisen raiteen vieressä oli puulaituri materiaalin purkamista varten.

Rehuasema valmistui kesällä 1944 ja ensimmäiset huoltokuljetukset saapuivat heinäkuussa 1944. Korsirehu laivattiin Saksasta Ouluun, josta se kuljetettiin rautateitse Hyrynsalmelle ja siltä edelleen Kenttärataa myöten Kuusamoon. Rehuasemalta saksalaiset huoltokolonnat kuljettivat korsirehua Kiestingin suunnalla taistelevan XVIII Vuoristoarmeijakunnan joukkojen käytössä olleiden tuhansien hevosten ja muulien ruoaksi.

Suomi ja Neuvostoliitto allekirjoittivat aselevon 4.9.1944, jonka seurauksena saksalaisten joukkojen tuli poistua Suomesta. Vetäytyessään Kiestingin suunnalta saksalaiset noudattivat ns. poltetunmaan taktiikkaa ja hävittivät kenttäradan asemat ja sillat, myös tämän rehuaseman.

Kenttäradan kiskotus purettiin sodan jälkeen ja luovutettiin ns. saksalaisomaisuutena Neuvostoliittoon.

Aloita

Salpalinja - Lahtela

Kohteet