Tervan matka metsistä satamiin oli pitkä ja vaativa.

Kun rautateitä ja maayhteyksiä ei vielä ollut, kulkivat niin ihmiset, tavarat kuin veneetkin pitkin Oulujokea. Tuolloin Oulujoki virtasi vielä vapaasti ja sen kuohuvat kosket olivat komeita mutta kulkijoille haastavia. Varsinkin 20 kilometrin mittainen Muhoksen Pyhäkoski oli jylhä ja vaativa.

Oulujoen koskien pauhuun ei ollut menemistä ilman laskumiehiä. He olivat alansa ammattilaisia, virallisia ja valantehneitä, taitaviksi tunnettuja koskenlaskijoita, jotka palvelivat niin matkailijoita kuin tervanpolttajia. Joskus koskimatkailijat saattoivat kulkea istuen tervatynnyreiden päällä.

Joen jokaisella koskella oli oma laskumiehensä. Tehtävään päästäkseen heidän täytyi esittää taidostaan kahden luotettavan henkilön takaus ja virkatodistus. Sitten heidät asetti virkaan kihlakunnanoikeus, myöhemmin Oulun läänin maaherra. Laskumiesten tuli myös sitoutua korvaamaan mahdolliset laiminlyönneillään aiheuttamansa vahingot.

Laskijoiden tuli olla aina valmiina ohjaamaan veneitä ja heidän tuli pysyä toimessaan täysin raittiina. Toisinaan saattoi olla vaikea torjua ylimääräisiä juomia ja juustoleipiä, joita veneilijät tarjosivat, kun tahtoivat saada oman veneensä matkaan ennen muita.

Koskiosuuksilla oli odotuspaikat, jossa tervankuljettajat saattoivat odottaa laskumiestä ja yöpyä. Tällainen oli esimerkiksi Merilä, josta veneet lähtivät Pyhäkosken osuudelle. Toisinaan rannassa saattoi olla kilometrin verran veneitä odottamassa matkan jatkumista.

Sääntöjen mukaan kosket tuli laskea seisaaltaan. Koskea laskettiin päivittäin ja vilkkaimpina päivinä laskumies saatteli useita veneitä oman koskiosuutensa läpi. Ainoa vapaapäivä oli sunnuntai, silloinkin vain osan päivästä. Jos laskumies sairastui, tuli hänen pyytää maaherralta virkavapautta.

Vaikka työ oli rankkaa, ammattitaidosta oltiin ylpeitä. Laskumiehiä myös arvostettiin heidän tyyneydestään ja taidoistaan. Laskumiehet tunsivat koskien väylät kuin omat taskunsa ja he osasivat välttää karikot. Usein tämä taito kulki suvussa isältä pojalle. He olivat Oulujoen varrella syntyneitä ja siellä kasvaneita koskien luotseja.

​

Lähteet:

Merilä, Aino 2002. Merilästä elämän ja koskien kuohuihin.

Oulujoki Osakeyhtiö 1954. Entinen Oulujoki – Historiikkia ja muistitietoja.

Sihvo, Pirkko 1996. Lamminaho – Elämää Oulujoen Niskakoskella.

Valantehneet laskumiehet. Utajärven kunta. Saatavilla, viitattu 19.12.2023: https://www.utajarvi.fi/download.php?id=167&type=101. Alkuperä: Kuohujen väylä Kajaanista Ouluun 2000–2012, Kirjastovirma (arkistoitu 30.11.2021).

Vuorela, Maarit & Vimpari, Tarja (toim.) 2013. Kuohuissa kulkeneet – Kertomuksia Oulujoelta.

Kuva: Tervavene Pällissä Oulujoen Muhoksella. Kuva: I. K. Inha, tuottaja K. E. Ståhlberg 1890–1899. Kansatieteen kokoelma. Museovirasto.

Tuotanto: Rokua UNESCO Global Geopark / Humanpolis Oy, 2023. Toteutettu osana Pohjois-Pohjanmaan liiton myöntämää Euroopan Unionin aluekehitysrahaston ja Suomen valtion tukemaa Kiehtovat tarinat Rokua Geopark -alueen vetovoimatekijöiksi -hanketta.