1600-luvulta asti alati kansainvälisemmäksi ja vauraammaksi muuttuneessa Oulussa tarvittiin ennen pitkää paikka, jossa tervanviennillä, kaupalla ja laivanvarustamisella rikastuneet porvarit ja kauppiaat sekä kaupungin aristokraatit saattoivat kohdata kaltaisiaan, ja johon myös ulkomaan vieraita kehtasi viedä viihtymään ja majoittumaan. Väestön varallisuuserot olivat suuria, ja sosiaalista hierarkiaa noudatettiin tiukasti.

Tämä nykyisin Oulun kaupungintalona toimiva ja vuonna 1886 käyttöön otettu rakennus oli alkujaan Seurahuone, jonne Oulun kerma saapui aterioimaan tai viettämään iltamia, joiden ohjelmassa oli muun muassa näytelmiä ja musiikkia. Onpa maamme kansallissäveltäjä Jean Sibeliuskin käynyt konsertoimassa Oulun Seurahuoneella.

Seurahuoneen ruokalistalla saattoi olla kirkasta lientä tryffeleillä, lampaansatulaa renessanssityyliin, tankoparsaa sekä tuon ajan hittijälkiruokaa mokkajäädykettä. Alkupalana tarjotusta graavilohesta ulkomaalaiset vieraat eivät niin perustaneet, raakaa kalaa pidettiin outona. Tavallisilla, alemman sosiaaliluokan oululaisilla ei ollut asiaa Seurahuoneelle. Toisaalta mannermainen ja moderni Seurahuone sekä Raatinsaaressa toiminut ravintola Hôtel de Raatti tarjosivat mahdollisuuksia uudenlaiseen urakehitykseen piian tai rengin aseman sijaan.

Seurahuoneen lempinimi, Susiteetti, tulee ruotsinkielisestä Societetshus-sanasta. Ennen nykyistä kivistä rakennusta paikalla oli vieressä virtaavan Kaupunginojan eli tutummin Laanaojan suuntainen, vuonna 1849 valmistunut puurakenteinen ensimmäinen Seurahuone. Se paloi Oulun suurpalossa vuonna 1882.

Ruokasalin ja näyttämön lisäksi Seurahuoneella oli eksoottinen ja muodikas, Oulun kansainvälistymistä heijasteleva itämaiseen tyylin sisustettu hämyisä kabinetti. Silkkidivaanilla pötkötellen saattoi nauttia mokkakahvia sirosta riisiposliinikupista. Naiset eivät saaneet yksin mennä mystiseen ja romanttiseen itämaiseen huoneeseen.

Tarinan mukaan oululainen sanonta olla ölövinä, eli muina miehinä juontaa juurensa eräältä Seurahuoneen lounaalta. Kerrotaan, että tehtailija ja kauppaneuvos Hemming Emmanuel Åström olisi lounaan jälkeen mennyt pikku tuiterissa tarkastamaan tehtaansa toimintaa. Tehdaspatruunan horjahtelu oli herättänyt huomiota. Åström oli todennut: ”bara lite öl o vin”, ja jatkanut katselmustaan. Kansan suussa tämä selitys olisi sitten taipunut ölöviksi.

​

Lähteet:

Korhonen, Markus H. 2002: Kaupunginkellarista Seurahuoneelle – Keveästi oululaisen kestikulttuurin vaiheita. Uusi Seurahuone.

Oulun kaupunki: Kaupungintalon historia. [https://www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/kaupungintalon-historia](https://www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/kaupungintalon-historia) (Luettu 1.8.2023)

​

Kuva: M. L. Carstens, kustantaja. 1907. Museovirasto. Oulun Seurahuone.