Pikisaaren puinen vanhakaupunki

Suljettu

Kävele merellisen Oulun torilta teatterin ja kirjaston tuntumassa olevalle sillalle ja löydä idyllisen Pikisaaren puinen vanhakaupunki! Oulun historian laivanrakennus- ja tervakulttuuriin liittyvässä vanhassa teollisuusmiljöössä rakennettiin laivoja jo 1600-luvulla. Myöhemmin saaressa valmistettiin tervapääkaupungin tervajalosteita.

Kauniin jokisuiston ympäröimästä saaresta löydät muun muassa alkuperäisiä puutaloja, uniikin taiteilijayhteisön, Merimiehenkotimuseon, saarta kiertävän taidepolun ja uuden elämän saaneen Vanhan Villatehtaan sekä palvelevia ravintoloita. Pikisaaren historiallisen miljöön ympärille on kehittynyt aitoa käsityöläisyyttä kunnioittava puukaupunkiyhteisö ja se on mielenkiintoinen käyntikohde kulttuurimatkailijalle.

Oulu oli merkittävä meri- ja satamakaupunki 1800-luvulla ja maailman tärkein tervasatama ja huomattava määrä kaupungin asukkaista oli silloin ammatiltaan merimiehiä. Merimiesten perheet asuivat kaupungin laitamilla pienissä puutaloissa, kuten nykyisin Merimiehenkotimuseona toimiva Matilan talo. Rakennus on vanhin säilynyt puutalo, peräisin vuodelta 1739, selvittyään muun muassa 1800-luvun Oulun suurtulipaloista.

Osoite

Pikisaarentie, 90100 Oulu

Aukioloajat

Maanantai
Ma
Avoinna
Tiistai
Ti
Avoinna
Keskiviikko
Ke
Avoinna
Torstai
To
Avoinna
Perjantai
Pe
Avoinna
Lauantai
La
Avoinna
Sunnuntai
Su
Avoinna
wwwemail: [email protected]tel: +3588 5584 1330
Aloita

Pikisaari on täynnä teollista historiaa

1h

Pikisaarella on pitkä, 400-vuotinen teollinen historia. 70-lukua kohti teollisuus alkoi kuitenkin hiipua ja lakkasi lopulta kokonaan. Saari sijaitsee kaupungin keskustan vieressä Oulujoen suistossa ja se on yhdistetty kolmella sillalla kaupungin keskustaan ja läheisiin saariin. 1600-luvulla saarella sijaitsi pikipolttimo, jonka mukaan saari on saanut nimensäkin.

Nykyisin Pikisaaren alue on suojeltu ja se tunnetaan erityisesti käsityöläis- ja taiteilijakaupunginosana. Alueella sijaitsee muunmuassa Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö, Oulun arkkitehtikilta sekä vanhan Villatehtaan tiloissa taiteilijoiden ateljeetiloja sekä taidegalleriatoimintaa.

Kohteet