Piimäpolku Jussilankämpälle

Piimäpolku on Kähtävän kylän oma, merkitty patikkareitti.

Piimäpolku lähtee Mattilanperältä ja matkaa Jussilan kämpälle on n. 6 km. Polku on vanha kulkureitti, joka on vienyt erämaatalolta kylälle. (Reittikartta kuvana.)

Mattilanperältä on ennen lähtenyt myös vanha Kirkkopolku Rautioon.

Jussilan kämppä

Aivan Alavieskan eteläisen kunnanrajan tuntumassa, Kähtävän kylän takamailla on piilossa Kähtävän kyläyhdistyksen hoitama, jakokunnan maalla sijaitseva vanha autiotupa, Jussilan kämppä.

Kämpässä voi yöpyä ja pihassa on makkaranpaistopaikka.

Tarinaa ja tietoja Jussilasta

Jussila on metsäkämppä Alavieskan kunnan eteläosassa. Paikalla on ollut aikanaan erämaatalo, jossa on asuttu jo 1700-luvulla, ja josta on kirjattua tietoa 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä alkaen. Ensimmäiset isännät olivat nimiltään Jussi ja Juho.

Tilalle kuljettiin polkuja pitkin ja yksi vanhoista poluista on Kähtävän kyläyhdistyksen merkitsemä Piimäpolku.

Pihapiiri ja alueen luonto ovat lähes tarunhohtoisen jännittävää tunnelmaltaan.

Pienellä tilalla on viljelty ja hoidettu karjaa. Jussilan lähellä on metsässä havaittavissa edelleen peltosarkojen, kiviaitojen ja rakennuspaikkojen jäänteitä ja nurkkakiviä.

Paikkakunnalla kerrotaan tarinaa, että Jussilaan tullut kulkukauppias olisi surmattu ja ryöstetty. Myöhemminkin on kerrottu kulkijan haamun kummittelevan kämpässä yöpyjille.

Jussilan tarina on luettavissa tarkemmin kämpän sisällä.

Luontokohteet ja retkipaikat

Luonto on tärkeä osa suomalaista kulttuuria, ja Alavieskassa se on aina lähellä. Luontoon liittyy usein tarinoita, muinaiskohteita tai paikallishistoriaa.

Lähde luontopolulle suojeltuun aarnimetsään ja vanhalle rajakivelle, lähiretkelle jokirantaan keskustan tuntuman Pappilanniemeen, tai voit etsiä tiesi Piimäpolkua Jussilan kämpälle, missä legendan mukaan kummittelee.

Katso tarkemmat tiedot kohdekorteista.

Tätä kokoelmaa, kohteiden tietoja ja karttamerkintöjä täydennetään paljon talven ja kevään mittaan!

Kokoelman pääkuvan oikeudet: Linnakallio (lampi) ja .

Löydät Alavieskan liikunta- ja retkipaikoista paljon tietoa myös kunnan verkkosivuilta: https://www.alavieska.fi/liikunta/ulkoilu-ja-retkeily

Kohteet