Alavieskan kirkko

Kirkko keskellä kylää

Alavieskan kaunis kirkko on arkkitehtuuriltaan niin sanottu yksinkertainen pitkäkirkko. Vanha tapuli on 1730-luvulta ja tunnettu kauneudestaan.

Alttaritaulun sijaan Alavieskan kirkossa on puusta veistetty krusifiksi, jonka teki v. 1948 itseoppinut taiteilija Hugo Kähtävä Alavieskan Kähtävänkylästä. Kähtävä on myöhemmin tehnyt kirkkoon myös Hyvä Paimen -nimisen veistoksen.

Kirkkotarhaa kiertävän vanhan luonnonkiviaidan kauniit takorautaportit ovat paikallisen sepän Filippus Rajaniemen työtä.

Lue alta monia kiinnostavia tietoja Alavieskan kirkoista ja esineistöstä, sekä tarinaa menneiltä ajoilta:

  • Alavieskassa on ollut kappelikirkko jo v. 1651.
  • Toinen kirkko valmistui v. 1738 Kalajoen varteen nykyisen vanhan hautausmaan kohdalle.
  • Kolmas kirkko rakennettiin nykyiselle paikalle kuuluisan kirkonrakentajan Simon Jylkkä Silvénin johdolla 1795. Simon Jylkkä-Silvenin laatimat kirkon piirustukset ovat vuodelta 1787.
  • Vanha renessanssitapuli on rakennettu jo 1733-1738 ensimmäisen kirkon viereen ja siirrettiin nykyiselle paikalleen keskelle kylää toisen kirkon rakentamisen yhteydessä 1700-luvun lopulla.
  • Kirkonkellot on valettu Alavieskan kirkolle vuosina 1739, 1911 ja 1921.
  • Kolmas, Silvénin johdolla 1795 rakennettu puinen ristikirkko paloi toukokuussa 1916.
  • Sen jälkeen väliaikainen lautarakenteinen rukoushuone toimi kirkkona yli 30 vuotta.
  • Nykyinen Alavieskan kirkko on vihitty käyttöön 19.12.1948.

Toukokuussa vuonna 1916 salaman isku sytytti palamaan Alavieskan vuonna 1795 rakennetun puisen ristikirkon.

Nopeasti edenneestä tulipalosta ehdittiin pelastaa vain kattokruunut ja seinälampetit, jotka ovat sähköistettynä nykyisessä kirkossa. Palosta säilyivät myös aiemmin varastoon siirretyt Erik Westzyntius vanhemman maalaukset 1700-luvun puolesta välistä.

Palaneen kirkon viereen rakennettiin väliaikaiseksi tarkoitettu lautarakenteinen rukoushuone, mutta lopulta sitä käytettiin kirkkona yli 30 vuotta.

Uuden tiilikirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1939. Peruskivi ehdittiin muurata ennen talvisotaa, vesikatto on tehty välirauhan aikana ja jatkosodan aikana seinät ja katto. Kirkko vihittiin käyttöön 19.12.1948, sodan ja tarvikepulan viivästyttämänä. Keskeneräinen rakennus ehti toimia jopa evakoiden tavaroiden säilytyspaikkana.

Merkittävä apu kunnalle ja seurakunnalle oli Ruotsista Alavieskan kummikunnalta saatu lahjoitus kirkon ja terveystalon rakentamista varten. Rahallisen tuen lisäksi lahjoitus sisälsi 200 kg rautanauloja, 175 kiloa maaliöljyä, 4 punaista kookoskäytävämattoa kirkkoon, alttariliinan, sametin alttarikaiteeseen, papin kapan sekä koruompeleisen kirjanmerkin.

Kirkkoa rakennettiin enimmäkseen kuntalaisten talkootöinä. Seurakunnan päättäjät olivat ihastuneet Saloisten uuteen kirkkoon, ja piirustukset tilattiin samalta suunnittelijalta, rakennustoimisto Karvoselta Oulusta. Rakennustöiden käytännön johtamisen hoiti paikkakuntalainen seppä Filippus Rajaniemi.

Edelleen paikallaan olevan vanhan, kirkkotarhaa kiertävän luonnonkiviaidan porttina olevat kauniit takorautaportit ovat Filippus Rajaniemen tekemät myös.

Vanhat kirkonkellot on rakennusvaiheessa siirretty vaijereiden avulla kellotorniin viereisestä vanhasta tapulista.

Kirkossa ovat alkuperäiset Kangasalan urkutehtaan rakentamat 18-äänikertaiset urut vuodelta 1948. Kirkon akustiikka on erinomainen. Omien tilaisuuksien lisäksi tila on vuosikymmenten varrella ollut suosittu konserttipaikka.

Alavieskan kirkko on niin sanottu yksinkertainen pitkäkirkko, jossa on kellotorni. Kirkko on muurattu tiilestä ja ulkoseinät on rapattu vaaleiksi. Sisätilat ovat vaaleat ja rauhalliset, ja hillityt koristelut ovat paikallisten ihmisten puukäsityön ja koristemaalauksen taidonnäyte.

Alttaritaulun sijaan kirkossa on erityisen taitava puinen suuri krusifiksi, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta. Veistoksen suunnitteli ja teki alavieskalainen Hugo Kähtävä. Maanviljelijä, joka oli käynyt sotaan saakka piirustuskoulua kirjeopiston kautta.

Alavieskassa tiedetään, että valmista veistosta kävivät ammattilaiset kuvanveistäjät ympäri Suomen rappusten kanssa kirkossa katsomassa, ja totesivat että se on oikein ja hyvin tehty. Hugo Kähtävä on itse sanonut, että sitä ei katsoja tiedä kuinka paljon veistoksessa on osaamista. Myöhemmin Kähtävä teki kirkkoon myös pienemmän Hyvä paimen -veistoksen.

Kirkko vihittiin käyttöön 19.12.1948 Oulun hiippakunnan piispan suorittamassa juhlavassa aamujumalanpalveluksessa. Jumalanpalvelus radioitiin, mikä oli siihen aikaan iso asia.

Tuolloin järjestettiin myös Alavieskan ensimmäinen yleinen linja-autokuljetus, mikä haki seurakuntalaisia sivukyliltä juhlajumalanpalvelukseen.

Lähteet:

  • Pohjois-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 -selvitys, Museovirasto.
  • Raili Alahautalan haastattelu (haastattelija Merja Nevalainen).
  • Lehtiartikkeli: Nevalainen, Merja: " 70-vuotias Alavieskan kirkko oli kuntalaisten taitojen ja talkootyön tulos", Kalajokilaakso 11/2018.

Kuvatiedot:

  • uudet kuvat: Ulla-Mari Kivi.
  • mustavalkokuva: Meinander, K. K., 1905. Museovirasto, historian kuvakokolema. Vuonna 1916 tulipalossa tuhoutuneen Alavieskan puukirkon alttari.
Alavieskan kirkko seurakunnan verkkosivuilla

Elämyksiä, tapahtumia ja taidetta

Alavieskassa on kokoonsa nähden mahdollista kokea paljon taide- ja kulttuurielämyksiä sekä tapahtumia.

Alla poimintoja moneen makuun, joiden tarkemmat tiedot löydät kokoelman kohdekorteista.

  • Kunnan kulttuuripalveluja ovat esimerkiksi
    • kirjasto ja vaihtuvat taidenäyttelyt
    • kotiseutumuseo
    • kulttuuritapahtumat kuten elokuvat, teatterivierailut, konsertit
    • Alavieskapäivät aina heinäkuun toisen viikon ajan, monipuoliset ja nykyaikaiset kotiseutupäivät
  • Seurakunnan tiloissa kuten kirkossa voit hiljentyä, tai nauttia konserteista.
  • Linnakalliolla on erityislaatuiset Pahkakirkko ja Riihikirkko, sekä valtavan suosittu kesäteatteri Vihreä Valo ja Teatteriyhdistys Valo.
  • Hannulan talo on kotiseutumuseo ja pihapiiri, jossa sukellat autenttiseen menneiden vuosikymmenien tunnelmaan. Tapahtumia järjestää Hannulan kotiseutumuseoyhdistys.
  • Alavieskan Taideyhdistys järjestää matalan kynnyksen taideiltoja, joihin kaikki ovat tervetulleita.
  • Virillä on perinteiset lavatanssit talvilauantaisin sekä bingo keskiviikkoisin.

Kohteet