Tepukkatöyräs

Kalajoki

Tepukkatöyräälle rantautui Raution ensimmäinen uuden ajan asukas perheensä kanssa. Hän oli Olli Erkinpoika, jonka ammatiksi on merkitty "rautio", siis henkilö joka osaa käsitellä rautaa. Vuoden 1547 kymmenysluettelossa (veroluettelo) Olli Erkinpoika mainitaan yhtenä kolmesta talonisännästä.

Tepukkatöyräs on Raution entisen koulun, Pöllän koulun alueella joen rantamilla sijaitseva paikka.

Tepukkatöyrään seppä -kertomuksen on kirjoittanut Osmo Tokola.

Kuvassa Tepukkatöyräs on vasemmalla taempana joen suvantokohdalla.

(Kuva Merja Nevalainen 2024)

Start

Raution kulttuurireitti

Joki virtaa halki peltomaiseman, muutama mäki ja harjanne siellä täällä. Kaikki näyttää tavanomaiselta, vai onko jotain piilossa? Pinnan alta löytyykin merkkejä tuhansien vuosien takaa: asutuksien tulosta ja myöhemmin asukkaiden arjesta ja sodan raskaasta taakasta.

Reitti kulkee pitkin Raution vanhoja kylänraitteja ja kyläteitä, joiden varrella edelleen maisemat, miljööt ja rakennukset henkivät historiaa.

Napauta aina kohteen kuva auki, niin pääset selaamaan ja katsomaan kohteesta olevat kaikki kuvat. Aloituksen vanhat kuvat: Osmo Tokola.

Reitin voi kulkea pyöräillen. Joihinkin kohteisiin on vielä lyhyt kävely polkua tai metsässä. Reitin pituus on noin 17 km.

(Tämän reitin sisällöntuotanto on osittain kesken. Tulossa myöhemmin reitti myös kirkolta Alapäähän päin.)

Raution kulttuurireitin on koonnut Raution kyläyhdistys.

Places in this collection