Rantakalla

Kalajoki

Olet nyt lähellä paikkaa, missä oli Kalajoen ja Hiekkasärkkien ensimmäinen uimahalli. Rantakalla on yksi matkailualueen vahvoista ja alkuperäisistä. Hengästyttävän hienon maiseman äärellä.

Hiekkasärkkien Tahkokorvain päähän valmistui Rantakallan matkailukeskus vuosina 1971-72.

Ensin valmistui motelli uimahalli-kahviloineen, vuoden päästä näköalapaikalle kulkudyynin päälle modernia 70-luvun arkkitehtuurityyliä edustava Hotelli Rantakalla.

Hotellin ravintolasalin ikkunoista näkyivät myös Tahkokorvain vanhat merenrantakämpät, joista muutama on edelleen jäljellä.

Hotellia kuvattiin ”kolmen kovan” yhteiseksi yritykseksi: perustajia olivat kalajokiset pankinjohtaja Aarne Isomäki, lääkintöneuvos Untamo Sorasto ja kunnan rakennusmestari Olavi Nikkarikoski.

Rantakallan läheisyyteen nousi keväällä 1972 Lomakylä Aurinkohiekat Oy.

Hotelli vuokrattiin 1978 Lomaliitolle ja 1984 sille siirtyi myös omistus. Nykyisin hotellin omistaa yksityinen taho. Vanha Hotelli Rantakalla ja sen ympäristö ovat uudistunut voimakkaasti viime vuosikymmenen aikana.

Matkailutie

Samaan aikaan Rantakallan rakentumisen kanssa Hiekkasärkille rakennettiin yksityisten voimin dyynin päällä kulkeva Matkailutie. Se korvasi useat kauempana kulkevalta maantieltä erkanevat pistotiet.

Tien mutkaisuus johtui maapolitiikasta: tie tehtiin siihen, mistä maapohjaa saatiin hankittua. Vuonna 1971 valmistuneen tien otti myöhemmin hoitoonsa TVL. Tie oikaistiin myöhemmin dyynin päältä Rantakallan ja Merisärkän väliltä.

Kuvatiedot:

  • Rantakalla motellialueineen ja uimahalli, 1970-luvulla. Postikortti.
  • Hotelli Rantakalla. Postikortti.
  • Aurinkohiekkojen lomakylä valmistunut 1972. Postikortti.

Tales from Hiekkasärkät

Do you know how Herrainpakat got its name? Where did Kekkonen, Tauno Palo and Ansa Ikonen visit? When did the JukuJukuMaa Waterpark first open? Is it true that there was a railway and Finland’s longest waterslide down at the beach?

Learn these facts and loads of other interesting tales about the history of the Hiekkäsärkät area!

When you click the heading image, you can swipe and see the rest of the pictures.

Information about the route:

  • You can experience the route by walking or bicycling in part or in its entirety, or completely remotely in digital form.
  • The entire route is app. 10 km long, but you can also just tour the central area of Hiekkasärkät.
  • The route uses sidewalks, duckboards, and open spaces like squares and parking lots.

The route is made in collaboration with the KUMA project and expert on built heritage Sari Alajoki.

Image sources:

  • Sari Alajoki private collection.
  • Kalajoen kotiseutuyhdistys.
  • City of Kalajoki.